HELPOT KARAOKEBIISIT SUOMALAISILLE

post thumb
Karaokejuhlat
by Pauliina/ on 25 Jun 2022

HELPOT KARAOKEBIISIT SUOMALAISILLE

Karaoke on mukava laji, koska se on säilyttänyt suosiotaan vuodesta toiseen ja yhä joukkoon mahtuu uusia innokkaita laulajia. Varmasti on myös sellaisia, joille laulaminen muiden edessä on suuri kynnys, mutta kun kerran sen askeleen ottaa, laulaminen vie mennessään. Eikä laulamista tarvitse aloittaa siitä vaikeimmasta kappaleesta, helpot karaokebiisit sopivat aloittelijalle hyvin eikä niistä ole haittaa myöskään kokeneimmille konkareille.

MILLAISIA OVAT HELPOT KARAOKEBIISIT

Esitettyjä lauluja listataan vuoden mittaan monenlaisilla listoilla, on 50 suosituinta tai helppoja karaokelauluja aloittelijalle. Listoista on hyötyä, koska niitä katselemalla löytää myös itselleen oman helpoimman biisinsä. Biisiä voi kokeilla kotona joko laulellen ensin bändin mukana, mutta toinen mahdollisuus on kokeilla karaokeversiota, jolloin voi saada saman tuntuman kuin karaokeillassa konsanaan.

Karaokebiisit on tehty niin, että taustalla on musiikki ja näytöltä voi seurata sanoja, joten edes sanoja ei tarvitse osata ulkoa. Kunhan sävelessä pysyy, sinusta kuoriutuu karaokelaulaja todella hetkessä. Biisejä voi siis harjoitella kotona etukäteen, koska on olemassa karaoke ratkaisuja, jossa voi musiikin kuunnella millä tahansa laitteella kuten älytelevisiosta, mobiilista tai tietokoneelta. Joten rimakauhua voi vähentää treenaamalla etukäteen, jos se tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

Yksi helpoimmista biiseistä on Paratiisi, jonka Rauli Badding Somerjoki teki aikanaan kuuluisaksi. Siinä on hyvin mieleen jäävä melodia eikä yhtään haittaa, että se on jo suhteellisen vanha, 1973 julkaistu kappale. Helpot karaokebiisit ovat myös Viidestoista yö Juicelta sekä Anna Hanskin Kotiviini. Ulkomaisia helppoja biisejä ovat muun muassa Sweet dreams, jossa samat lyriikat rallatellaan useampaan kertaan, joten se on ainakin helppo oppia. Toinen hyvä vaihtoehto on The Champsin Tequila ja kolmanneksi voi nostaa That’s allright, joka on Elviksen levyttämä hitti. Se ei edes kestä kauaa, joten lavalta pääsee äkkiä pois, jos iskee paniikki laulaessa.

SUOSITUIMPIA KARAOKEBIISEJÄ

Vaikka maailmanlaajuinen pandemia yritti himmentää karaoken suosiota pariksi vuodeksi, laulaminen kotona lisääntyi ja ainakin Singan mukaan monet pitivät lauluvirettään yllä sekä ovat salaa harjoitelleet uusia biisejä. Niitä voi jälleen paikkojen avautuessa laulaa muidenkin riemuksi. Vuodelta 2022 ei vielä ole tarjolla suosittujen listaa, mutta esimerkiksi vuoden 2020 listalla on paljon Kari Tapion, Olavi Virran sekä Topi Sorsakosken tunnetuksi tekemiä lauluja. Mutta silti kärjessä tuolloin keikkui BEHMin Hei rakas, joka onkin letkeä ja mukava karaokebiisi.

Listalla on myös vanhoja kestosuosikkeja kuten esimerkiksi Moskovan valot, Rakkauden jälkeen, Eilen kun mä tiennyt en tai I will stay. Helpot karaokebiisit -listalta tuttu Paratiisi on myös näiden kestosuosikkien joukossa ja se oli vuonna 2020 kolmanneksi soitetuin. Se kertoo myös siitä, että helpon biisin ei aina tarvitse olla aloittelijan kappale, vaan se toimii myös siksi, että se on joko laulajalle läheinen tai melodia on hyvin tarttuva. Hyvä biisi jää mieleen samalla tavoin kuin suomalainen nettikasino, jossa pelaaminen on tehty helpoksi.

HELPOT KARAOKEBIISIT MUILLA ESTRADEILLA

Karaokesta käydään myös SM-kisat sekä valitaan esiintyjiä MM-kisoihin. Lisäksi sitä on joissakin paikoissa mahdollista päästä esittämään ulkotiloissa. Tämän mahdollisti koronavirus, jonka tiedettiin leviävän huonommin ulkona. Tästä on hyvä kehitellä puistokaraoke tuomaan vaihtelua sisätiloissa esitettäville lauluille. Tosin tämän tapaiselle toiminnalle on yleensä myös vastustajansa.

Suuri potentiaali ovat myös koulut, johon karaoke tuo uusia mahdollisuuksia laulaa yhdessä joko luokan kesken tai pienemmissä ryhmissä. Se vapauttaa samalla opettajan siihen, että hän voi opastaa laulajia paremmin. Myös ujommat oppilaat voivat lähteä reippaammin mukaan laulamaan muiden mukana ja laulamisesta voi kehittyä uusi harrastus. Nuoriso toki haluaa enemmän trendimusiikkia kuin vanhempia hittejä ja siihen onkin jo kiinnitetty huomiota. Lapsille tekniset opiskeluvälineet eivät ole vieraita, joten he osaavat käyttää laitteita jo luonnostaan.