Rakkaudenkynttilät

Rakkaudenkynttilät
7.9 EUR
Lisätietoja

Lapsikin osaa kertoa rakkausjuttuja päin naamaa. Ole aikuinen ja tunnusta rakkautesi kynttilän avulla.Me suomalaiset olemme siitä mainiota kansaa, että emme kylvä turhia rakkauden tunnustuksia ylt’ympäriinsä. Suomalaisittain tuo R-sana kuulostaa niin voimakkaalta, että vähemmästäkin sitä vastakkainen sukupuoli pelästyy. ‘Minä r-a-k-a-s-t-a-n sinua’ kuulostaa niin vakavalta, että oksat pois ja halleluja!Mulletoi.com haluaa tukea rakkaudentunnustuksia ja siksi haluammekin helpottaa niiden suorittamista. Tällä kertaa keinona on kynttilä. Rakkaudenkynttilä.Rakkaudenkynttilät -paketti sisältää kaksi sydämenmuotoisessa lasiastiassa olevaa kynttilää ruusuilta tuoksuvaa kynttilää. Kun sitä R-sanaa ei kuitenkaan saa soperrettua suusta ulos, voi sytyttää nämä kynttilät, antaa ruusun tuoksun hurmata ja sitten osoittaa toisen käden etusormella kynttilää, peukalolla itseään ja toisen käden etusormella rakkauden kohdetta. Kyllä apinakin moisen viestin tajuaisi!Kuuluit sitten hameväkeen tai kaksilahkeisten jengiin, Sydänkynttilät on varsin asiallinen tapa ilmaista rakkautta. Jesh!